Marssipäivän ohjelmaa perheellisille

Adobe Spark (23)

Marssia on tehty alusta alkaen myös perheelliset huomioiden. Marssin jälkeen keskustassa onkin monenlaista ohjelmaa, joka voi kiinnostaa perheen pienimpiä tai vanhempia. Tutustu tällä marssin ohjelmaan kokonaisuudessaan.

Helsingin yliopiston tiloissa (Fabianinkatu 33). Vapaa pääsy kaikkiin yliopiston tiloissa järjestettäviin tapahtumiin. 

Klo 13-  Heurekan pop-up tiedeshow.

Pop-up Heureka on demonstraatioita, kokeita ja vuorovaikutusta sisältävä tiedeshow, joka avautuu yllätyksellisesti yleisön keskelle melkein missä vain. Liikkuvassa Pop-up Heurekassa on mukana mm. esiintymislava, äänentoisto ja valot, joten mieleenpainuvan tiede-esityksen voi nähdä Heurekan lisäksi vaikkapa messuilla, työpaikoilla, yritystapahtumissa ja kouluissa. Pop-up Heurekan motivoivat ja oppimiseen innoittavat esitykset on suunniteltu yhdessä Helsingin yliopiston fysiikan opetuksen laitoksen kanssa.

Katsojan iästä riippumatta Pop-up Heureka kannustaa kävijää aktiivisuuteen, ilmiöpohjaiseen pohdintaan sekä vuorovaikutukseen esiintyjän kanssa. Pop-up Heureka soveltuu sisällöllisesti kaiken ikäisille edistäen elinikäistä oppimista. Esitystä seurataan seisten, joten eläytyä voi suuremmankin yleisön voimin. Keväällä 2014 lanseerattu Pop-up Heureka erottuu rakenteellisella ainutlaatuisuudellaan myös kansainvälisissä tiedekeskusyhteisöissä.


klo 13.30 Pieni juhlasali 

Pirjo Hiidenmaa: Tietokirjallisuus maailmaa rakentamassa. 
Pirjo Hiidenmaa on Helsingin yliopiston tietokirjallisuuden ja tietokirjoittamisen tutkimuksen professori. Hän on julkaissut vastikään kaksi esittelevää kirjaluetteloa ”Tietokirjoja kouluun!”, joissa annetaan lukuvinkkejä lukioon, alakouluun ja esiopetukseen.

 

Klo 14.30 Sali 5 

Olli Rundgren – TrumpVsScience.com ja miksi maailma tarvitsee tieteellistä viihdettä?
Olli Rundgren on entinen menestynyt korkeiden panosten pokeriammattilainen joka rakastui tieteeseen ja suuntaa nyt tarmonsa viihteellisen tieteen yritykseen nimeltä Psyon Games, joka tunnetaan maailmalla www.trumpvsscience.com tuotannostaan, joka kritisoi maailman vaikutusvaltaisimman henkilön tiedettä ja kestävää kehistystä loukkaavia twiittejä.

klo 15.30 Pieni juhlasali 

Markku Löytönen: Millaista on kirjoittaa tietokirja lapsille ja nuorille?
Markku Löytönen on Suomen tietokirjailijat ry:n puheenjohtaja, Helsingin yliopiston kulttuurimaantieteen professori ja palkittu nuorten tietokirjojen tekijä.

 

Myös Kysy ilmastotutkijalta -paneeli vastaa mielellään lasten ja nuorten kysymyksiin!


Klo 12-17. Yliopistomuseo (Fabianinkatu 33  3. kerros) Vapaa pääsy!

Tiedemarssi-päivänä lauantaina 22.4. museo on poikkeuksellisesti avoinna klo 12-17. Tieteestä ja innovaatioista keskusteleva opas päivystää näyttelyssä klo 13-16.

Museon päänäyttely ”Ajattelun voimaa” kertoo Helsingin yliopiston sekä sen opiskelijoiden ja tutkijoiden tarinan. Esillä ovat niin opiskelijahaalarit kuin Linus Torvaldsin tietokone, niin keisarilliset muotokuvat kuin humoristiset videot eri aikojen opiskelijoista.

http://www.museo.helsinki.fi/nayttelyt/


Luomus -Luonnontieteellinen keskusmuseo

Tiedemarssin kunniaksi aikuisten ja lasten yhteinen Kimppalippu 20 euroa 22.4.

Yhdellä Kimppalipulla pääsee kerralla maks. 2 aikuista ja 4 lasta.  Alle 7-vuotiaat lapset pääsevät aikuisten seurassa ilmaiseksi.

Museossa on kuusi erilaista näyttelyä, neljässä kerroksessa.

Pysyviä näyttelyitä ovat Suomen luonto, Maailman luonto, Elämän historia, Luut kertovat ja uusimpana marraskuussa 2015 avattu Muutosta ilmassa. Näiden lisäksi museossa näkyy talon historiasta kertova ’Kirahveja kimnaasissa’ mm. kuvina ja esineinä 4. kerroksen parvella ja muualla museossa.

Näyttelyistä löytyy lisätietoa: http://www.luomus.fi/fi/nayttelyt


Observatorio (Kopernikuksentie 1)

Arkkitehti C. L. Engelin yhteistyössä professori F. W. A. Argelanderin kanssa suunnittelema, Tähtitorninvuorelle 1834 valmistunut Observatorio toimii nykyisin Helsingin yliopistomuseon tähtitieteen yleisökeskuksena. Talon vaiheisiin ja avaruuden ihmeisiin näkymiä avaava näyttely tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille!

Meridiaanisalissa pääset matkalle menneeseen aistimaan ainutlaatuisen vanhan havaintosalin ilmapiirin. Salin suuret tähtitieteelliset havaintolaitteet ovat yhä alkuperäisillä paikoillaan. Oman aurinkokuntamme ilmiöt, maailmankaikkeutemme rakenne ja sen huikea mittakaava sekä havainnot valon erilaisilla aallonpituuksilla tulevat tutuksi, kun astut matkalle valovuosien päähän tähtitieteestä kertovasta näyttelyssä.

Pääset myös koskettamaan aitoa meteoriittia!

www.observatorio.fi

Auki la 22.4. klo 12-17

Liput: 8 e/aikuiset, 6 e/opiskelijat, eläkeläiset, Helsingin yliopiston henkilökunta, Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan jäsenet, 4 e/7-17-vuotiaat, alle 7-vuotiaat ja Museokortin haltijat maksutta.

KAKSI YHDEN HINNALLA la 22.4. (tarjoamme edullisemman lipun)!

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s